Oulainen, ylivieska, kalajoki, raahe

Oulainen, ylivieska, kalajoki, raahe · Oulainen

Hakuehdolla oulainen, ylivieska, kalajoki, raahe löytyi yhteensä 18 yritystä.

Infra Pohjoinen ry | OULU

Maarakennusta, maarakennusyritys

Infra ry on maa- ja vesirakennusalan yrittäjien ja yritysten etujärjestö. Infra hoitaa sekä elinkeino- että työmarkkina-asioita. Infra ry on perustettu jo vuonna 1954. Vuoden 2007 alusta lukien myös asfalttialan yrittäjät ovat kuuluneet Infra ry:hyn. Infra toimii koko maassa 10 piiriyhdistyksen sekä 10 yritysjäsenen välityksellä. Jäsenyrityksiä on yhteensä 1 600, joista Infra Pohjoiseen kuuluu jo yli 260.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 

Asianajotoimisto Pentti Paakki Oy | RAAHE

Suomen Yrittäjien jäsen

Asianajopalveluja, lakimies

Asianajotoimisto Pentti Paakki Oy hoitaa yksityishenkilöiden ja yritysten lakiasioita. Asianajaja Pentti Paakilla on lakialalta jo yli 30 vuoden kokemus. Toimistomme kuuluu myös valtakunnalliseen Opuslex-asianajotoimistojen ketjuun, jonka kautta saamme tarvittaessa lisäapua asiakkaidemme ongelmien ratkaisuun. Toimintamme perustuu laajan kokemuksen sekä jatkuvan kouluttautumisen aikaansaamaan asiantuntemukseen ja luotettavuuteen. Toimistomme on avoinna ma-pe klo 9.00-17.00.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 

Maanrakennus E. Majava Oy | RAAHE

Maarakennusta

Olemme rakentaneet Raahen seutukuntaa jo vuodesta 1964! Asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen ja niihin reagoiminen on meille tärkeintä. Yritys kehittää toimintaansa ja päivittää kalustoansa jatkuvasti voidakseen palvella monipuolisemmin alati laajenevaa asiakaskuntaa. Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstömme tekee työt kustannustehokkaasti hyödyntäen monipuolista kone- ja lisävarustevalikoimaamme. Teemme työt sopimuksen mukaan joko tuntityönä tai "avaimet käteen" -kokonaisurakkana.

Toimialue

 

Raahen Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus Oy | RAAHE

Suomen Yrittäjien jäsen

Koulutusta, aikuiskoulutusta

Raahen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus tarjoaa yksityishenkilöille monipuolista ammatillista koulutusta sekä Raahen seutukunnan yrityksille ja organisaatioille koulutuksen ja kehittämisen palvelukokonaisuutta. Koulutus voi olla aikuisille suunnattua perus-,ammatti- tai erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tai ammattitaitoa ylläpitävää ja kehittävää koulutusta. Meiltä oppisopimuskoulutus, näyttötutkinto, yrityspalvelut. Ota yhteyttä! Tule kehittämään ja kehittymään yhdessä!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 

HSK Sähkö Oy | KALAJOKI

Suomen Yrittäjien jäsen

Sähköliike, sähkösuunnittelua, sähkötöitä

HSK Sähkö Oy on vuonna 2004 perustettu täyden palvelun sähköurakoitsija. Yrityksen toimialoja ovat katuvalohuolto, talotekniikka-asennukset, automaatiojärjestelmät, kylmälaiteasennukset, sähkösuunnittelu niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Kun tarvitset pientä asennusapua tai suurempaa sähkötyön toteuttajaa, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin! Kautamme saat myös asennuskalusteet (Elco, Ensto, Srömfors), Kiukaat ( Harvia, Helo, Mondex) ja Ilmalämpöpumput ( Panasonic, Mitsubishi, LG )yms.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

Yhteyshenkilö

Projektipäällikkö / Ylivieska, Juha Jämsä
0400 893 079
 

Kiinteistö Oy Kummatti | RAAHE

Asuntojen vuokrausta, vuokra-asuntoja, asuntoja

Kiinteistö Oy Kummatti on Raahen kaupungin alueella huoneiston vuokraus toimintaa harjoittava osakeyhtiö, jolla on noin 1300 vuokrahuoneistoa eri puolilla Raahen kaupunkia. Hoidamme asuntojen vuokraukseen, -huoltoon ja isännöintiin liittyvät asiat. Tarjoamme palveluitamme mm. alueille: Kalajoki, Oulu, Ylivieska ja Oulainen.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

 

Oula - Oulaisten Ammattiopisto | OULAINEN

Jatkokoulutusta, koulu, ammatillista peruskoulutusta

Oulaisten opisto muodostuu kolmesta toimipisteestä; Liiketalouden yksiköstä, Ravitsemus- ja puhdistupalvelun yksiköstä, sekä Sosiaali- ja terveysalan yksiköstä. Vaikka toimitilat ovat eriosoitteessa, yhdistää niitä tarkoituksenmukaiset, toimivat ja modernit tilat. Kansainvälisyyttä painottavassa koulussamme toimivat niin nuorisoaste, että aikuislinja. Oppilaamme sijoittuvat hyvin työelämään ja jatko-opintoihin. Tutustu nettisivuihimme ja tule osaksi pohjoista oppimista ja osaamista!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

Yhteyshenkilö

OULAISTEN AMMATTIOPISTO
 

MAALAUSLIIKE M.ANNOLA | OULU

Suomen Yrittäjien jäsen

Sisämaalausta, maalaustöitä, ulkomaalausta

Maalausliike M. Annola tekee laidasta laitaan maalaus- tasoitus- ja rappaustöitä vankalla ammattitaidolla. Meiltä onnistuu myös mm. seuraavat työt: paklaustyöt, maalaustyöt, rappaustyöt, tasoitetyöt ja remonttimaalaus. Asiakaskuntaan kuuluvat yksityiset, yritykset ja julkinen sektori. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous maalausurakasta!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Insinööritoimisto Eero Jaatinen Oy | HAAPAVESI

Talotekniikka

Insinööritoimisto Eero Jaatinen Oy on talotekniikkasuunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Yritys on palvellut asiakkaitaan jo yli 30 vuotta ja omaa laajan kokemuksen koko talotekniikan alalta. Suunnittelupalveluiden lisäksi saat meiltä erilliset energiatodistukset (FISE:n pätevyys),sekä energiatodistukset rakennuslupien liitteeksi. Kehittämämme ENKU kulutuksen seurantaohjelma laskee normalisoidun lämmönkulutuksen kuukausitasolla taulukoi sähkön ja vedenkulutuksen.Tulokset graafisesti !!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Painoykkönen Ky Eero Haaraniemi | OULAINEN

Suomen Yrittäjien jäsen

Painotalo, kirjapainoa

Painoykkönen Ky toimii Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla. Painossa on käytössämme sekä uusinta digitekniikkaa että perinteistä offset-tekniikkaa. Näin voimme aina valita oikean tekniikan työn ja asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Tuotevalikoimaamme kuuluu mm. esitteet, kirjat, lomakkeet, kirjekuoret, käyntikortit, neliväritulosteet, nelivärikopiot, tarrat, etiketit, vuosikertomukset, pääsyliput, postikortit, kalenterit, tulostuspaperit yms. Tarvittaessa asiakas saa meiltä myös suunnittelupalvelua.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Wiespuu | YLIVIESKA

Puutuotteiden valmistaja

Wiespuu on ylivieskalainen tilauspohjalta toimiva puusepänliike. Valmistamme tilauksesta mm. portaat, kaidepuut sekä pöydät arki- ja juhlakäyttöön kotiin. Meiltä myös yksilölliset ja erottuvat konttoripöydät, lipastot, hyllyt ja kalusteet julkisiin tiloihin. Teemme myös myyntipöydät ja myymäläkalusteet. Kun haluat yksilöllistä ja perinteistä tai modernia tyyliä kotiisi tai konttoriin. Yksilöllistä tilaustyötä massiivipuusta mittojen mukaan!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Sammutinhuolto Heiskanen Ky | SALOINEN

Suomen Yrittäjien jäsen

Sammutinhuoltoa, hitsaustarvikkeiden myyjä

Sammutinhuolto Heiskanen tuo Pohjoissuomalaisille hitsaajille, pienille metallipajoille ja konepajoille laadukkaat hitsaussuojakaasut ja- pullot. Voit ostaa, täytättää tai jopa vuokrata meiltä kaasupulloja. Nopean täyttöpalvelun saat liikkeessämme. Teemme ammattitaidolla kaasupullojen koeponnistuksia ja Asetyleenipullojen määräaikaistarkastuksia, sekä muutoskatsastuksia! Tarjoamme yrityksille myös ilmapallopisteisiin kaasut ja laitteet. Tutustu sivuillamme palveluihin!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Asiakkaina

 
 

J.S.C. Raution Puu Oy | TYPPÖ

Suomen Yrittäjien jäsen

Höyläämö, puuntyöstöä

J.S.C. Raution Puu Oy on erikoistunut kuusilaudan höyläykseen ja ulkovuorimateriaaleihin. Toimitamme ulkovuovuorilautaa ja mittapuutavaraa rakennusalalle, yrityksille, ja yksityisille omakotitalon rakentajille. Meiltä saat höylättyä lautaa ja hienosahattua puutavaraa sekä rima-aihioita. Saat erilaiset höyläyspalvelut, puuprofiilit, lautaverhous materiaalit, nurkkalaudat, räystäslaudat suojattuna ja pohjamaalattuna sadalla eri sävyllä.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Rakennusliike Kajotek Oy | OULAINEN

Suomen Yrittäjien jäsen

Rakennusliike

Tarjoamme rakennuspalveluita kattavasti. Asiakkaitamme ovat julkinen sektori, yritykset ja yksityiset. Palveluihimme kuuluu niin uudisrakentaminen, teollisuusrakentaminen kuin saneeraustyöt. Rakennamme esim. halleja, rivi- ja omakotitaloja. Teemme keittiöremontteja, kylpyhuoneremontteja, huoneistoremontteja tai vaikka kattoremontteja. Meiltä saat siis apua remontointiin lattiasta kattoon. Pääasiallisesti toimimme Oulainen, Haapavesi, Ylivieska, Kalajoki, Raahe alueella.

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

 
 

Venewerstas J. Kauppinen | RUUKKI

Puuveneiden korjausta, veneiden valmistaja, venekorjaamo

Venewerstas J.Kauppinen on v. 2001 toimintansa aloittanut puuveneveistämö. Veistämö sijaitsee Ruukissa Pohjois-Pohjanmaalla, Raahen ja Oulun läheisyydessä. Veistämöllä rakennetaan yksilölliset puuveneet tilaustyönä Tehdään sisustus, korjaus ja huoltotöitä Veistämö toimii myös Rylard lakkojen ja maalien jälleenmyyjänä Oulun ja Raahen talousalueella Tervetuloa tutustumaan!

» Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot

Toimialue

 
 

Yrittäjä! Haluatko tulla älykkäästi esille?

Varmista että yrityshaku löytää sinut Oulaisten Kaupunkioppaasta ilmoittamalla tiedot tällä lomakkeella.